keskiviikko 26. syyskuuta 2012

88,4kg

YES! Vihdoin jotain tapahtui ja vielä keskellä kovaa vatsakipua ja turvotusta. Näytän siltä, kun olisin taas lihonnut tynnyriksi, sillä vatsani on ollut stressistä kovin kipeä ja osoittanut mieltään turpoamalla. En ole myöskään ehtinyt liikkua niin paljon kuin mihin olen tottunut, mutta keveämmästä lukemasta kiitän huijaripuntarin syrjäyttänyttä uutta puntaria (tähän väliin on pakko todeta, että huijaripuntarin vastaava lukema oli 89,7kg). Ostin ihan peruspuntarin kyllästyneenä siihen, että lukemat vaihtelivat niin radikaalisti saman aamun aikana.

Ihanaa, että pudotusta on nyt tapahtunut, sillä oloni on ollut tajuttoman kurja. Stressi on tehnyt tuhojaan, päätä särkee, vatsa on kipeä, kroppa ei toimi ja olen surullinen ja väsynyt kaiken aikaa. Verrattuna siis perusolotilaani, joka on kaikkea muuta. Olen kuitenkin niin onnellinen, että pahin alkaa olla ohi ja projektit valmistuvat. Samalla on ulos iskenyt syksy, ja nyt lenkille lähtemisen kanssa otetaan naisesta mittaa. Olen kaivannut liikuntaa ihan järjettömästi, sillä vaikka olen viikoittain liikkunut ainakin kerran kahdesti, se on niin paljon vähemmän kuin mitä yleensä teen, niin siksi uskon, että stressikivut pääsivät iskemäänkin. Kaipasin jotain välitöntä hyvää oloa niihin hetkiin, kun tein aamua iltaa töitä, joten vanha ystäväni suklaa hiipi taas elämääni.

Nollatoleranssini ei siis kestänyt ihan kaikkea, mutta menneet on menneitä. Paino on jokatapauksessa pudonnut, vaikka nyt oloni ei olekaan paras mahdollinen. Joudun taas sietämään hillitöntä sokerihimoa, joka iskee näköjään hetkessä, jos sille antaa vallan. Siksi olen syömättä herkkuja, sillä ilman niitä on vain helpompaa kuin niiden kanssa.

Nautin nyt tuosta lukemasta, sillä kunhan pääsen 85kg tässä joskus, niin palkitsen itseni jotenkin. Menen joka tapauksessa käymään 3.10. lääkärissä, mutta tietysti toivoisin, että voisin perua koko ajan ja paino jatkaisi putoamistaan itsestään ja olisin täysin terve.

Kunpa lukema olisi minun puntaristani, mutta kyseessä on mainoskuva.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syyskuun kiireet...

...näkyvät siinä, etten ole ehtinyt viikkoon blogiani päivittää, mutta onneksi olen silti pitänyt huolen siitä, että olen säännöllisesti käynyt liikkumassa. Minua silti vähän hymyilyttää, kun olen kirjoittanut tuohon syyskuun liikkumiset -listaani, että joku päivä on ollut lepo-päivä, sillä viime viikkojen tapauksessa päivä on ollut kaikkea muuta kuin levollinen. Nyt eletään alallani vuoden kiireisimpiä aikoja, tai ainakin tuntuu siltä, ja olen tehnyt jopa näinkin pitkiä työpäiviä kuin klo 9.00-3.00. Rutkasti yli kellon ympäri on paahdettu, joten lepo ei ole ensimmäinen sana, jolla kuvaisin sellaisia päiviä, mutta toki liikunnan kannalta kyseessä ei ole ollut mitään muuta kuin laiskottelua takapuolen miltei juurtuessa penkkiin.

Minulla oli viime viikolla jopa kolme lepopäivää, jolloin en hikiliikkunut ollenkaan. Kilometrejä kertyi kuitenkin 27,5, ja salitreeniä puoltoista tuntia. Olen itsestäni oikein ylpeä, että olen nyt hoitanut stressiä ja vapaa-ajattomuuden ahdistusta liikunnan avulla. Kun tuntuu, että työt eivät tekemällä lopu, eikä koskaan tule valmista, niin liikkuessa aivot saavat levätä ja psykologisesti on tärkeää saada näin kiireisen ajanjakson aikana välitöntä palautetta. Tuntuman siitä, että jotain tapahtuu nyt ja heti, lenkin jälkeen on jotain valmista, vaikka teoriassahan ihmisen liikkumis-saldot eivät ole ikinä täynnä. Mutta sen kyseisen päivän osalta kyllä. Se on vapauttavaa.

Paino on nyt viimein lomareissun jälkeen pudonnut, mutta mistään huimista luvuista ei puhuta vieläkään. Olen nyt saanut juhannuksen jälkeen 5 kiloa pois. Olen lukuun totta kai pettynyt, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään. Olen luvannut itselleni, että jos paino jumittaa tai hidastelee vielä ensi kuussa tähän aikaan, niin menen taas lääkäriin. Saan kuitenkin nyt usein kehuja siitä, että olen laihtunut, joten ehkä puntari ei tosiaan kerro kaikkea. Nyt en ehdi asiaa pohtia, sillä oma osansa painon hitaaseen putoamiseen on varmasti tällä työstressillä. Syömiset ovat menneet hyvin, vaikka syön varmasti vieläkin liian vähän, sillä pääasiallisesti elän erilaisilla salaateilla ja itsetehdyillä proteiinijuomilla.

Kiitos kommenteista, oli ihana, että minua oli jopa tänne vähän kaivattu. Kiitos Eli! :) Kirjoitan myös myöhemmin jutun syömishäiriöhistoriastani, kuten yhdelle lukijalle lupasin.

Lenkillä olen pitänyt nyt mukana pientä Gymbossiani. Sen avulla on helppo saada treeniin lisää tehoa, sillä pieni piippaus tasaisin väliajoin käskee minun joko kävellä tai juosta. Treenaan juoksua intervalliharjoituksina, niin jalat, nivelet ja polvet tottuvat paljasjalkakenkiin ja juoksuun ylipäänsä. Olen myös pitänyt siitä, että päätäntävalta juoksun ja kävelyn rytmityksestä on ulkoistettu pienelle laitteelle. Nyt olen kävellyt 2,5 minuuttia ja juossut puoli minuuttia. Kunto on kasvanut, joten jatkosas pidennän juoksuaikaa ja lyhennän vastaavasti kävelyaikaa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Huijaripuntari


Minulla ei ole nyt ihan tarkkaa viikkopunnituslukua, sillä puntarini on suuri typerys. On täysin kiinni tuurista tai valitusta asennosta, että minkä lukeman siitä saa irti. Siksi joutuu käymään monta kertaa ja toivomaan, että edes kaksi kolme kertaa luku osuu samaan. Tänä aamuna painoni oli kaikkea väliltä 89.8–90.4kg. Vielä ollaan siis korkeamalla kuin ennen-matkaa-luvut, mutta maanantain shokki kolmen kilon nesteenkerääntymisestä on taaksejäänyttä huvia.

90kg raja on minulle joku kirous, en pääse nyt millään siitä eroon, vaikka en repsahtele ja liikun sen 10 tuntia viikossa. Nyt on kolme kuukautta endometrioosi ja pcos -leikkauksista ja kuukausi kontrollistakin, jos vielä parin viikon päästä painan saman verran kuin nyt, niin menen uudelleen lääkäriin. Olen käynyt ravintoterapeutillakin ja kaikki pitäis mennä ruokailujen suhteen hyvin.

Nyt tosin aion hankkia uuden puntarin, en tajua, miten kotiini on moinen ronkeli edes asuttautunut. Haluan sellaisen ihan tavallisen laitteen, joka ei yritäkään mittailla mitään rasvaprosentteja, antaa vain luotettavasti painon ilman, että jalkoja pitää asetella tarkkaan tjsp.

Parin viikon päästä otan taas kuukauden muutos -kuvat, toivottavasti elokuisiin kuviin on taas kiinteytymistä tapahtunut. Olen joskus nuorempana uhonnut, että voisin painaa, vaikka 100 kiloa, jos vain olisin hyväkuntoinen ja näyttäisin hoikalta. Tämä tuntuu olevan kohtaloni, painon pyöriessä korkealla, mutta kunnon ja ulkonäön muuttuneen huomattavasti kesästä.

Mitat ovat kuitenkin nyt olleet samat kuin 26.8., eli kahdessa viikossa muutosta ei kauheasti ole tapahtunut, paitsi että matkalla paino nousi ja nyt se on taas laskenut melkein kokonaan. Pitää jaksaa tsempata, vaikka hitaanlaisesti kaikki tapahtuu. Olen onneksi vienyt itseltäni tekosyyt pois, enkä voi syyllistää itseäni mieliteoista ja lipsahduksista. En muuten kestäisi tätä tahkoamista, jos koko ajan tietäisin, että onnistuisin paremmin, jos olisin jättänyt sen ja sen jutun syömättä.

Jotkut ystävistäni kehuvat itsekuriani, mutta mie itse näen sen näin, ettei mulla ole oikein vaihtoehtoa. Anonyymisti sen voi tänne sanoa, sillä eihän tämmöistä kukaan usko. En käsi sydämellä usko, että minun kuuluisi olla näin iso elämäntapojeni suhteen. Voisin olla 10–15kiloa ylipainoinen, mutta en 30kg. Olen liikkunut aina säännöllisesti, enkä ole syönyt yli omaa osaani. Mutta olen aina ollut sairas, ja nyt vasta olen alkanut ymmärtää, mikä vaikutus niillä on ollut myös painonnousuun. Mutta jos söisin karkin siellä täällä, jäätelöä vähän kesällä, en saisi tämänkään vertaa tuloksia aikaan. Joten itsekuri on aika pakkotila, mutta ei se onneksi tee nyt tiukkaa, kun en makeaa kaipaa ja liikkuminen on tärkeä osa viikkoani. Keino hoitaa stressiä, mukava tapa hoivata parisuhdetta, keskustella ja voida yhdessä hyvin. Minulla on nyt myös hyvin zen-asenne painoon, sillä pakko tässä on kuitenkin elää päivä kerrallaan, joten sama vaikka se putoaisi hitaasti, kun kuitenkin putoaa ja voin hyvin.

Mutta se ei tarkoita, ettenkö silti haluaisi sen oikean lukeman tietää. Joten nyt on hakusessa hyvä peruspuntari!

Viikon kilometrit = 38 km.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Elokuun liikkumiset

1.8. Lepo
2.8. 3km
3.8. 3km
4.8. 5km + 3km
5.8. 10km + 30min punttitreeni käsille
6.8. Lepo
7.8. 6,6km sauvakävely
8.8. 8,5km
9.8. Lepo
10.8. Lepo
11.8. 9,5km + 5,5km
12.8. 7km
13.8. 7,7km
14.8. Lepo
15.8. Lepo
16.8 7,5km = kävelyä 5km, juoksua 2,5km
17.8. 6km
18.8 3,5km kävelyä + 50min salilla, kuntopyöräilyä ja käsilihasliikkeitä
19.8. 6,5km kävelyä + 35min käsitreeni
20.8. Lepo
21.8. 1,5h salilla (juoksumatto, vapailla painoilla treeniä)
22.8. 6km lenkki
23.8. 8,5km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
24.8. 4km kävely
25.8. 8,5km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
26.8. Lepo
27.8. 9,5km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
28.8. 10km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
29.8. Lepo
30.8. Lepo
31.8. 1h salilla (juoksumatto, soutu, vapaita painoja, kuntosalilaitteilla käsi- ja jalkalihasliikkeitä)

Yhteensä = 138,6km kävelyä ja juoksua. Salilla noin 4,5h.

Nyt ilmojen viiletessä salilla tulee varmasti vietettyä aikaa enemmän. Harmittaa, että jäin heinäkuussa itselleni asettamastani kilometritavoitteesta 1,4km. Varmasti olen tämän kävellyt kauppareissuilla sun muilla monet kerrat, mutta se ei ole pointti. Lasken vain omia liikuntasuorituksiani, en hyötyliikuntaa. Syyskuulle asetan itselleni pienemmän kilometritavoitteen, mutta vastaavasti nostan salitavoitetta. Minun pitää ehtiä ainakin kerran viikossa salille, käydä kerran uimassa (ja ostaa uimapuku!) ja liikkua 110km.

Mutta olen muuten tosi tyytyväinen, sillä lepopäiviä on ihan kiitettävästi, enkä ole kärsinyt vammoista tai lihaskivuista juurikaan. Rakastan paljasjalkakenkiäni, ihan jo valmiiksi harmittaa, kun talvella niitä ei voi pitää. Kunto on parantunut huimasti, pulssi laskee ja vauhti kasvaa. Hyvä! :)

Olen nyt lenkillä alkanut juosta, 30 sekunttia juoksua ja kaksi ja puoli minuuttia kävelyä. Jatkossa pidennän juoksuaikaa ja vähennän vastaavasti kävelyä jne. Salikortti yliopiston kuntosalille on hommattu, tälläkin viikolla yritän torstaina ehtiä sinne. Minulla vaihtelee työpäivien rytmi miltei päivittäin, joten pystyn toisinaan järjestämään itselleni keskellä päivää aikaa, mutta toisaalta vastaavasti joudun tekemään iltaisinkin töitä, kuten esimerkiksi tänään.

Olen onnellinen, että liikuin elokuussa niin paljon, sillä tein myös töitä kolme viikkoa putkeen aamuin illoin ja päivittäin. Pieni matka Tallinnaan katkaisi työpuristusta, mutta oikeastaan en ole ollut niin kauhean stressaantunut, kun olen pitänyt huolta siitä, että ehdin säännöllisesti liikkua. Teen vaikka yömyöhään töitä, kunhan saan vain pitää tunnin kahden tauon ja mennä pururadalle kävelemään.

Haluan myös tässä koontipostauksen yhteydessä kiittää kaikkia kannustavista kommenteista ja toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Matkan jälkeinen olotila

Olin pidennetyn viikonlopun Tallinnassa lomailemassa. Olen ollut omasta mielestäni hyvin ruodussa yli kaksi kuukautta ja elänyt kuin puritaani ruokailun ja liikunnan suhteen. Matkalla päätin ottaa vähän rennommin. Paino sanalla vähän, sillä kävin kuitenkin uimassa ja salilla sekä kävelin paljon. Perjantai-iltana juoksin juoksumatolla hotellin 26. kerroksessa ja katsoin alhaalla kukoistavaa kaupunkia, oli ihan voittajafiilis ja tuntui siltä, että tämä on juuri sopivaa lomailua ja rentoutumista minulle.

Ruokailun suhteen otin rennommin kuin kotioloissa, en laskenut hiilareita ja söin pitkästä aikaa karkkia ja jonkin verran leipää aamupalalla. Alkoholia meni yhden viinilasillisen verran. En vetänyt ruokailunkaan suhteen övereitä, vaan nautin pieniä annoksia. Aamupala hotellilla, lounaaksi salaattia ja päivälliseksi yleensä pihvi kasviksilla. Ajattelin, ettei tässä voi mennä ihan kauheasti vikaan.

Olin väärässä.

Olo oli ihan kamala, sokeri ja vilja turvottivat vatsani kaksinkertaiseksi. En mahtunut kunnolla matkavaatteisiin, olin kuin viimeisilläni raskaana, paitsi että mahani näytti ihan lötisevältä kaljatynnyriltä. Kaikki se solakkuus (hih), jonka olin saavuttanut ennen matkaa, oli poissa ja rehellisesti sanottuna masensi aika tavalla katsoa itseä peilistä.

Siispä ratkaisin tämän sabotoimalla itseäni, ihan vahingossa. Menin parturiin ja pyysin vähän vaaleita raitoja hiuksiini. En ole neljään vuoteen käynyt parturissa ja minulla on (OLI) luonnostaan kauniinväriset hiukset, joista saan aina kehuja. Moni ei usko, että minulla voi luonnostaan taittua hiukset sekä kultaan että punaiseen sävyyn. Hiukseni ovat olleet minulle tärkeät, sillä en kovinkaan monesta osasta itsestäni pidä, mutta puhtaat, värjäämättömät hiukseni ovat olleet sellaiset. Jostain syystä päätin hetken mielijohteesta kokeilla vaaleita raitoja, mutta meille sattui kielieroistakin johtuva kommunikaatiokatkos, ja kun parturintuolissa keskityin lähinnä kirjaan, oli lopputulos minulle järkytys. Hiukseni ovat nyt ihan vaaleat (eivät edes kultaisen- tai keltaisenvaaleat vaan harmahtavat), ja vaikka ne ovat ihan taidokkaasti leikatut ja värjätyt, en voi silti mitään sille, että tunnen itseni pettyneeksi. En ymmärrä yhtään, miksi alunperin menin edes värjäämään hiukseni, kun halusin säilyttää oman värini. Rakas ystäväni tätä minulta kysyikin, enkä keksi muuta selitystä kuin että olin niin kyllästynyt oikuttelevaan mahaani, että halusin jotain pikamuutosta aikaiseksi.

Lisäksi: Parturintuoli on kyllä yksi epämieluisin paikka maailmassa. Ehkä siksi halusinkin keskittyä kirjaani, enkä katsoa isosta peilistä mustan viitan alle verhottua kokonaisuutta. Kirkkaat valot ja iso peili eivät imartele kyllä yhtään tämän laihduttajan vartaloa ja kasvoja.

Tuntuu kamalalle valittaa, sillä matka oli muuten tosi ihana ja romanttinen. Ihmiset menettävät raajojaan ja terveytensä, ja mie itken monta yötä hiuksiani. Yritän nyt itse jotenkin korjata tätä harmahtavaa pääkoppaani, mutta saadakseni oman värini takaisin, joudun kyllä odottamaan vuosia. On aika harvinaista, että joku pitää ihan omista hiuksistaan, sillä suurin osa ystävistäni värjää hiuksensa, siksi en ymmärrä yhtään, mikä älynväläys tämä oikein oli. Eikä kyse ole edes siitä, etten pitäisi väristä, vaan siitä, etten tunnista itseäni.

Mutta ei jotain huonoa ettei jotain vielä huonompaa. Tänä aamuna vaaka näytti 3kg enemmän kuin viikko sitten. Kyllä, 3kg, ja vaikka varmasti kyse on nesteistä ja sun muista, niin saisi riittää nesteetkin tässä kehossa, haluan pienempiä lihomislukuja. Mutta pääsen taas tuttuihin rutiineihin käsiksi ja liikun paljon, niin pääsen turvotuksesta eroon.

Olen vain hivenen väsynyt siihen, että tämä on tämmöistä jatkuvaa kamppailua. Minulla ei ole vaikeuksia olla tiukka ja vetää nollalinjaa kotioloissa, mutta välillä tämä kurinalaisuus muistuttaa liikaa vanhasta syömishäiriöstä. Ajatukset jäävät helposti toistamaan samaa kehää, mietin laihduttamista ja painoa miltei kaiken aikaa. Teen jotain typerää, kuten pilaan hiukseni, vain siksi, etten kestä sitä ahdistusta, minkä kehoni turvotus aiheuttaa.

Nyt on taas hyvä, kun sain kirjoitettua. Matkan jälkeinen olotila vaihtuu pian "kotona-saan-taas-itseni-kuntoon-ja-kaikki-on-hyvin"-olotilaksi.

Uudet hiukset