Viikonloppu meni ruokailujen ja liikunnan suhteen ihan mukavasti. Söin enemmän kuin viikolla, ja tarkoitukseni onkin syödä nyt enemmän, mutta laskea entisestään hiilareita. Luin mm. Rasvamaksan-blogista PCOSista ja ruokavaliosta, luin myös muita foorumeita ja nettitekstejä asiasta ja ajattelin, että koska minulla on vähän yli kaksi viikkoa kontrollikäyntiini lääkärissä ja aloitan todennäköisesti metformiini-lääkityksen PCOSiin, niin voisin omahoitona syödä 20gr hiilareita vuorokaudessa.
Kävin lenkillä ja salilla molempina päivinä. Ihanan kuuma ilma ja hiki lensi kävellessä. Kuuntelin hyvää musiikkia ja nautin yksinolosta pururadalla. Olin jo kaivannut pidempiä lenkkejä ja sisälenkkareissa (jotka jätin hyvin löysälle) pystyin kävelemään kivuitta.
Syön nyt jo suht vähän hiilareita (max.45gr vuorokaudessa) ja olenkin nyt yli kuukauden ajan ollut ilman sokeria, joten laskeutuminen vielä vähäisempään hiilarinsaantiin on varmasti helpompi kuin aiemmilla kerroilla, kun siirryin suoraan ketoosiruokavaliolle sipsipussin ääreltä.
Eniten tuottaa vaikeuksia arvioida salaattiannosten hiilareita, sillä syön erittäin paljon erilaisia salaatteja lounaaksi ja päivälliseksin. Olen aina syönyt paljon salaatteja, ja niiden hiilarimäärien arvioiminen on hankalaa. Tähän voisi joku sanoa, että ei tunne ketään, joka olisi lihonnut salaatista, mutta koska yritän nyt testata että lähteekö paino vihdoin putoamaan, jos lasken hiilarit minimiin, niin joudun miettimään myös salaattiannosten "lihottavuutta".
Sain jonkin verran lohtua englanninkielisistä keskustelupalstoista, joissa ihmiset kertoivat siitä, kuinka vaikeaa heidän on ollut pudottaa painoa. Lähes mahdotonta, ja aina heille on vain sanottu, että syö vähemmän ja liiku enemmän. Minun on todella vaikea pudottaa painoa, ja kaikkialta löysin saman tiedon, että koska pcosin yksi oire/vaiva on insuliiniresistanssi. "Rajoittamalla hiilihydraatteja ruokavaliossa, veren
insuliinipitoisuudet pysyvät matalina ja insuliiniresistenssi alkaa
purkautua, jolloin myös korkean insuliinin aiheuttamat häiriöt
hormonitoiminnassa katoavat." (Rasvamaksan-blogi) Tästä samasta asiasta puhuttiin lukuisissa muissa lähteissä.
Monet ovat saaneet apua lääkityksestä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Minut on leikattu, ja syön vhh-ruokaa, mutta vielä ei ole mitään tapahtunut painon suhteen. Olen varmaan kärsimätön, mutta odotan silti, että pääsen uudelleen lääkärille. PCOS aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä, mutta en ole vielä yrittänyt lasta, joten on varmasti parasta saadakin painoa alas ja hormonitasapainon korjattua ennen kuin yritämme perheenlisäystä. PCOSin takia kärsin epäsäännöllisistä ja erittäin kivuliasta kuukautisista (minulta leikattiin myös endometrioosi), olen vyötärölihava, verenpaineeni on nyt selvästi korkeampi kuin aiemmin. Ainoa vaiva jolta olen säästynyt PCOSissa on tuo ylimääräinen karvaisuus. Aknea sen sijaan on, mutta nyt leikkauksen jälkeen selvästi iho on lähtenyt parantumaan ja jäljellä on vain pieniä jälkiä. Myös liikunta ja hikoilu ovat auttaneet ihon hyvinvointiin, olen suunnattoman onnellinen, että edistystä on tapahtunut ja iho on kuulaampi, sileä ja hyvänvärinen.
Itsetuntoni on ollut silti ihan hyvä, vaikka painoa on noussut "salakavalasti" näinkin paljon. Minulla on melko hyvä pohja käsitellä erilaisia vastoinkäymisiä, sillä kävin syömishäiriöni takia vuosikausia terapiassa. Olen myös sairastanut hyvin erilasia tulehdus- ja autoimmuunisairauksia, joten olen tottunut valitettavasti siihen, että aina on jotain vähän vialla. Olen monista vaivoista saanut selkävoiton vhh-ruokavaliolla, enkä kestä viljatuotteita juurikaan, vaikka en siis sairasta keliakiaa tms. Myös yllättäen yksi lääkäri määräsi minut vitamiini- ja hivenainetesteihin, ja sain sitä kautta tietää, mistä minulla oli puutosta monipuolisesta ruokavaliosta huolimatta. Sain tujummat kuurit, ja sen jälkeen olen pystynyt syömään monia ruoka-aineita, joille olin aiemmin allerginen. Ihan hullua, mutta vuosien mittaan olen niin monta kertaa pähkäillyt, että miten pitäisin itseni terveenä, tuntuu että vasta nyt blogiini (jota olen pitänyt hyvin vähän aikaa) saan kirjoitettua ajatuksia ylös ja käytyä asioita läpi.
Tiedän, mitä teen ja tiedän, mitä syön. En huijaa itseäni ja kulutan varmasti enemmän kuin mitä syön, mutta vastoin niitä kuuluisia fysiikan lakeja, minun painoni on hyvin korkea. Vasta kun laskin hiilarimäärän alemmas, painonnousu lakkasi, mutta vielä ei ole kääntynyt miinusmerkkiseksi. Jaksan silti uskoa, että olen oikealla tiellä ja syksyllä viimeistään painoni lähtee laskuun. Eihän minulla ole muuta mahdollisuutta. Kukaan ei tätä varmasti usko, mutta siksi en näistä juuri blogini ulkopuolella puhu. On helpompi vitsailla itsellä, kun kertoa rehellisesti vaivoista.
Kiitos jos jaksoit lukea tämän miniromaanin.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Salilla
Taloyhtiöstämme löytyy jonkintasoinen punttisali. Aion hankkia yliopiston kautta kuntosalikortin syksyllä, mutta nyt käyn tuossa alakerran punttiksella treenaamassa vapailla painoilla käsilihaksia. Niin kauan kun jalka vihoittelee pitkillä kävelylenkeillä, täytyy liikunta-annos hankkia vain lihaskuntotreenillä. Mukava sinne on mennä oppimaan uutta, vaikka inhoankin isoja miltei joka seinällä pällisteleviä peilejä, jotka näyttävät sen, mitä kodin armollisempi peili jättää kertomatta.
Viihtyisin varmasti paremmin kuntosalilla, mutta ainakin tuolla saa olla rauhassa ja tehdä liikkeitä pelkästään painoilla. On siellä myös joitain vanhoja laitteita, joita voisi käyttää, mutta ne ovat niin huonokuntoisia ja vaikeakäyttöisiä. Mutta mieheni, joka käy tuolla alhaalla useammin, kehuu kaiken aikaa, että paras tapa rakentaa lihaskuntoa on käyttää noita vapaita painoja, joten mennään sitten näillä, mitä on. Olen kyllä tyytyväinen, että ihan kotipiiristä löytyy mahtavia metsäreittejä sekä tuo pieni sali. Yliopiston kautta liikuntakortti kaikkiin ryhmäliikuntoihin, salille ja spinningiin maksaa vuositasolla vain 89e, joten satsaan siihen pian. Yksi hyvä syy sille, etten ehtinyt saada graduani tänä kesänä valmiiksi.
Tänään tein käsillä töitä 45min ja hyvien taukojen kanssa jaksoin paljon paremmin kuin mitä osasin kuvitellakaan. Olen tehnyt jo jonkin aikaa kotona käsilihasliikkeitä kuminauhan ja rekkitangon avulla, joten varmasti niistä on ollut apua siihen, että jotain kehitystä oli jo tapahtunut. Nauhan avulla on kätevä soutaa, punnertaa ja tehdä hauiskääntöjä. Vapailla painoilla (3–5kg) tein tänään penkki- ja pystypunnerrusta ja hauiskääntöjä.
En ole oikeastaan koskaan keskittynyt käsilihaksiin urheiluhistoriani aikana, joten on mielekästä harjoittaa niitä. Tuntea, kuinka kädet väsyvät totaalisesti. Olen voimiltani melko toispuoleinen ja oikeassa kädessä näkyy vähän lihaksen muotoja, vasen on laiskempi kaveri. Olen aikoinani pelannut jalkapalloa (kahdessa maassa), ratsastanut, voimistellut kilpaa (lapsena), lasketellut, lautaillut, pelannut sählyä ja juossut, mutta koskaan en ole treenannut käsiä.
Yksi tavoitteeni onkin oppia uusia asioita, nauttia uusista lajeista ja monipuolistaa omaa suhdetta urheiluun. Vaikka pääsääntöisesti kävelen, ymmärrän kuitenkin, että kroppa nauttii monenlaisista liikkeistä ja haasteista. Liiallisella kävelyllä olen nyt oikean jalkani tulehduttanut, joten maltti on valttia lempilajissakin.
Treenaan silti vielä kaikkein mieluiten kotona, mutta oman talon punttisali on hyvä startti ja harjoituspaikka kohdata omia pelkoja ja nolouden tunteita peilimassojen edessä. Mie haaveilen kokoontaitettavasta soutulaitteesta, mutta toisaalta en haluaisi kotiin mitään ylimääräistä tavaraa.
Treenaatteko te muut mielellänne kotona? Mitä kaikkea teette?
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Weight gain blues
Kävin sitten taas joka-aamuiseen tapaani puntarilla ja toivoin, että paino olisi viimein laskenut, mutta eikö mitä. Se oli jopa noussut 800grammaa. KRÄÄK!
En kestä, kun tämä on näin tahkoamista, eikä tuloksia tule, vaikka olen niin kurissa ja nuhteessa kuin vain olla voi. Jalan rasitusvamma on lyhentänyt kävelylenkkejä tällä viikolla aika roimasti, mutta olen sitten tehnyt käsilihaksilla töitä: punnerrusta, soutua, hauiskääntöjä, nostanut puntteja ylös-alas-ympäri. Minulla ei ole myöskään vieläkään kunnon lenkkareita (edelliset kulutin loppuun yllättävän pian, halvalla ei saanut tälläkään kertaa hyvää), vaikka olen käynyt kahtena päivänä kaupungilla kunnon kenkiä etsimässä. Olen vain liikkunut nyt vähän liikaa, ja kipeä jalkani tuntuu kaikissa kengissä huonolta, enkä siksi uskalla ostaa mitään. Olen antanut nyt jalalle lepoa ja kokeilen tämän kirjoituksen jälkeen pidempää lenkkiä metsässä perus-eccoillani.
Entä sitten se ruokailu?
Kaiken järjen mukaan siinäkään ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, ainoa herkuksi laskettava, jonka olen suuhuni pistänyt kuukauteen, on mansikka. Ei lipsahduksia, ei piilosokereita (elleivät ne ole piiloutuneet salaatteihin ja parsakaaliin), eikä ole tehnyt oikeasti edes tiukkaa. Aluksi juhannuksen jälkeen kaipasin vähän herkkuja, sillä minulla jää helposti herkkuhammas kolottamaan, jos syön enemmän, kuten juhannuksena teimme. Olen siksi pitänyt täysin nollatoleranssia, että sokerihimo häviäisi, enkä kaipaisi tottumuksestakaan iltaisin kirjan kera syötävää. Ja on toiminut hyvin, siitä voin edes olla itsestäni ylpeä.
Kalorimääräisesti syön päivän aikana hyvin vähän, samoin hiilarit ovat pysyneet 26–42 gramman haitarilla.
Tässä tarkempaa tietoa viikon syömisistäni:
Aamuisin juon mansikkaisen smoothien
Lounaalla syön salaatin (savukala, vuohenjuusto, feta jne.)
Välipalaksi olen syönyt puolikkaan proteiinipatukan (en ole syönyt näitä koskaan ennen, mutta tällä viikolla piti keksiä kahtena päivänä joku hätäratkaisu, että energia riittää kenkäostoksilla töiden jälkeen)
Kotona syön lämpimän ruuan (kahtena päivänä munakoisopaistos (mozzarellaa, munakoisoa, tomaattipyreetä, parmesania päälle), yhtenä päivänä omatekoinen hamppari (mantelileipä ja jauhelihaa, kasviksia) ja eilen söin omatekoista nepalilaista ruokaa (cashew-pähkinä, broilerifilee, kerma, turkkilainen jogurtti, mausteet) parsakaalimuusilla (kokonainen parsakaali ja 1,5rkl voita).
Maanantai: 1665 kcal, hiilareita 26 grammaa.
Tiistai: 1279 kcal, 42.8 gr.
Keskiviikko: 1216 kcal, 41.1 gr.
Torstai: 1467 kcal, 36.4 gr.
Juon ainoastaan teetä, vissyä tai vettä, joten niidenkin suhteen tiedän, ettei mitään ylimääräistä sokeria pitäisi kehoon tulla.
Sitten järkisyy, jonka takia minun pitää vain jaksaa uskoa:
Tätä samaa olen jatkanut koko kesän, paitsi sen kaksi viikkoa kun olin sairauslomalla. Minulla todettiin viikko ennen leikkausta endometrioosi ja pcos (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä), joten hormonipuolella sain tuplalottovoiton. Endometrioosi leikattiin ja munasarjoista poltettiin tuota pcosia pois. Nyt odotan kaiken aikaa, että hormonit tasaantuisivat ja kumpikaan taudeista ei lähtisi heti uusimaan. Äitini ja mieheni jaksavat tsempata lähipiirissä ja muistuttaa minua, että eihän nuorenakaan hormonit yhdessä yössä muuttuneet, joten kyllä siihen voi mennä aikaa. Joka tapauksessa minulla on elokuun alussa lääkärinkontrolli ja jos painoni ei siihen mennessä ole laskenut yhtään, niin minulle tulee lääkityshoito, joka on auttanut joitakin samaa tautia sairastavia pudottamaan painoa.
Pcos vaikeuttaa painonpudotusta, mutta tosiaan kuulin hyvin vähän aikaa sitten, että minulla edes on tällainen sairaus. Olen vuosia yrittänyt pudottaa painoa, enkä ole siinä onnistunut. Olen syyttänyt itseäni niin paljon ja olettanut, että olen itse pilannut jotain vuosien syömishäiriökäyttäytymisellä (anoreksia ja bulimia nuorena) ja vaikka osastohoidoissa sain itseni kuntoon, luulin että olin peruuttomattomasti pilannut jotain ja rangaistukseksi lihosin nykyisiin mittoihini. Monien asioiden summahan tämä on, olenhan myös syönyt nyt herkkuja viime vuosina enemmän.
Hävettää, pelottaa...
Anonyymina on helpompi kirjoittaa näistä mietteistä, sillä tuntuu että ylipainosta pitää aina syyllistyä, kun koko yhteiskunta hokee sitä, että ihminen laihtuu, kun hän syö vähemmän mitä kuluttaa. Minun kohdallani tämä ei ole ikinä toiminut, mutta eihän sellaista voi ääneen sanoa, koska se kuulostaa... selittelyltä.
Itseasiassa ei tämän kirjoittaminenkaan ole helppoa, sillä olen edelleen varma, että en saa nyt painoa alas, koska teen jotain väärin. Syön liikaa. Liian vähän. Liikaa sitä. Liian vähän tätä. Liikun liian vähän. Siltä se tuntuu, vaikka merkitsen kaiken ylös. Ovathan nuo kalorimäärät aika vähäisiä joinakin päivänä, mutta toisina päivinä ne sitten tasoittuvat ja syön tasapainoisesti itsetehtyä ruokaa, joten tiedän vielä, mitä suuhuni laitan (miinus lounaspaikkojen salaatit, mutta luotan että ne ovat rehellisesti vain sitä itseään.)
Mutta olivat syyt, mitkä tahansa, tuntuu aamulla puntarilta poistumisen jälkeen superkurjalta. Olen hyvin onnellinen ja elämään tyytyväinen ihminen, peruspositiivinen pakkaus, mutta puntaribluesin kanssa hapuilen. Minun pitää nyt vain pitää puntarista taukoa, sillä on typerä aloittaa aamunsa pahalla mielellä. Toive muutokseen on vain niin kova, että odotan saavani sieltä hyviä uutisia. Joko tänään?!
Tällä viikolla vielä olin etsimässä uusia urheiluhousuja ja olin valinnut itselleni sopivat, mutta jäin vielä miettimään, että josko ostaisin myös äidilleni sellaiset, koska olivat niin halvalla. Viereeni tuli eräs nainen kysymään minulta, että koska olen niin pullukka, niin minkäkokoiset housut ostin, että hän tietää ostaa pienemmät. Olin niin järkyttynyt, etten osannut reagoida ponnekkaasti ja itsekunnioitusta uhkuen, vaan sanoin naiselle kiitos ja poistuin itku kurkussa paikalta.
Mikä mieltäylentävä kohtaaminen tuntemattoman ihmisen kanssa urheiluvaateosastolla. Pyörittelin kotona mahdollisimman hyviä ja älykkäitä vastauksia, mutta tilanne oli mennyt jo ohi. Samalla itkeskelin itsesäälissä, että miehän koko ajan yritän pudottaa painoa ja raivoissani itselleni, että annoin tyhjänpäiväisen kohtaamisen vaikuttaa niin paljon.
Lopuksi:
Huh, helpotti pohtia "ääneen" näitä päässäpyöriviä ajatuksia. Olen kiitollinen, jos sinä, joka jaksoit lukea tähän asti, jättäisit jonkun kommentin. Blogini on vielä niin uusi, eikä moni tätä ole varmaan löytänytkään, mutta jokainen tsemppaus ilahduttaa. Kerro vaikka, että mitä itse olisit naiselle vastannut tai onko sinulla ollut samanlaisia epämiellyttäviä kohtaamisia.
En kestä, kun tämä on näin tahkoamista, eikä tuloksia tule, vaikka olen niin kurissa ja nuhteessa kuin vain olla voi. Jalan rasitusvamma on lyhentänyt kävelylenkkejä tällä viikolla aika roimasti, mutta olen sitten tehnyt käsilihaksilla töitä: punnerrusta, soutua, hauiskääntöjä, nostanut puntteja ylös-alas-ympäri. Minulla ei ole myöskään vieläkään kunnon lenkkareita (edelliset kulutin loppuun yllättävän pian, halvalla ei saanut tälläkään kertaa hyvää), vaikka olen käynyt kahtena päivänä kaupungilla kunnon kenkiä etsimässä. Olen vain liikkunut nyt vähän liikaa, ja kipeä jalkani tuntuu kaikissa kengissä huonolta, enkä siksi uskalla ostaa mitään. Olen antanut nyt jalalle lepoa ja kokeilen tämän kirjoituksen jälkeen pidempää lenkkiä metsässä perus-eccoillani.
Entä sitten se ruokailu?
Kaiken järjen mukaan siinäkään ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, ainoa herkuksi laskettava, jonka olen suuhuni pistänyt kuukauteen, on mansikka. Ei lipsahduksia, ei piilosokereita (elleivät ne ole piiloutuneet salaatteihin ja parsakaaliin), eikä ole tehnyt oikeasti edes tiukkaa. Aluksi juhannuksen jälkeen kaipasin vähän herkkuja, sillä minulla jää helposti herkkuhammas kolottamaan, jos syön enemmän, kuten juhannuksena teimme. Olen siksi pitänyt täysin nollatoleranssia, että sokerihimo häviäisi, enkä kaipaisi tottumuksestakaan iltaisin kirjan kera syötävää. Ja on toiminut hyvin, siitä voin edes olla itsestäni ylpeä.
Kalorimääräisesti syön päivän aikana hyvin vähän, samoin hiilarit ovat pysyneet 26–42 gramman haitarilla.
Tässä tarkempaa tietoa viikon syömisistäni:
Aamuisin juon mansikkaisen smoothien
Lounaalla syön salaatin (savukala, vuohenjuusto, feta jne.)
Välipalaksi olen syönyt puolikkaan proteiinipatukan (en ole syönyt näitä koskaan ennen, mutta tällä viikolla piti keksiä kahtena päivänä joku hätäratkaisu, että energia riittää kenkäostoksilla töiden jälkeen)
Kotona syön lämpimän ruuan (kahtena päivänä munakoisopaistos (mozzarellaa, munakoisoa, tomaattipyreetä, parmesania päälle), yhtenä päivänä omatekoinen hamppari (mantelileipä ja jauhelihaa, kasviksia) ja eilen söin omatekoista nepalilaista ruokaa (cashew-pähkinä, broilerifilee, kerma, turkkilainen jogurtti, mausteet) parsakaalimuusilla (kokonainen parsakaali ja 1,5rkl voita).
Maanantai: 1665 kcal, hiilareita 26 grammaa.
Tiistai: 1279 kcal, 42.8 gr.
Keskiviikko: 1216 kcal, 41.1 gr.
Torstai: 1467 kcal, 36.4 gr.
Juon ainoastaan teetä, vissyä tai vettä, joten niidenkin suhteen tiedän, ettei mitään ylimääräistä sokeria pitäisi kehoon tulla.
Sitten järkisyy, jonka takia minun pitää vain jaksaa uskoa:
Tätä samaa olen jatkanut koko kesän, paitsi sen kaksi viikkoa kun olin sairauslomalla. Minulla todettiin viikko ennen leikkausta endometrioosi ja pcos (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä), joten hormonipuolella sain tuplalottovoiton. Endometrioosi leikattiin ja munasarjoista poltettiin tuota pcosia pois. Nyt odotan kaiken aikaa, että hormonit tasaantuisivat ja kumpikaan taudeista ei lähtisi heti uusimaan. Äitini ja mieheni jaksavat tsempata lähipiirissä ja muistuttaa minua, että eihän nuorenakaan hormonit yhdessä yössä muuttuneet, joten kyllä siihen voi mennä aikaa. Joka tapauksessa minulla on elokuun alussa lääkärinkontrolli ja jos painoni ei siihen mennessä ole laskenut yhtään, niin minulle tulee lääkityshoito, joka on auttanut joitakin samaa tautia sairastavia pudottamaan painoa.
Pcos vaikeuttaa painonpudotusta, mutta tosiaan kuulin hyvin vähän aikaa sitten, että minulla edes on tällainen sairaus. Olen vuosia yrittänyt pudottaa painoa, enkä ole siinä onnistunut. Olen syyttänyt itseäni niin paljon ja olettanut, että olen itse pilannut jotain vuosien syömishäiriökäyttäytymisellä (anoreksia ja bulimia nuorena) ja vaikka osastohoidoissa sain itseni kuntoon, luulin että olin peruuttomattomasti pilannut jotain ja rangaistukseksi lihosin nykyisiin mittoihini. Monien asioiden summahan tämä on, olenhan myös syönyt nyt herkkuja viime vuosina enemmän.
Hävettää, pelottaa...
Anonyymina on helpompi kirjoittaa näistä mietteistä, sillä tuntuu että ylipainosta pitää aina syyllistyä, kun koko yhteiskunta hokee sitä, että ihminen laihtuu, kun hän syö vähemmän mitä kuluttaa. Minun kohdallani tämä ei ole ikinä toiminut, mutta eihän sellaista voi ääneen sanoa, koska se kuulostaa... selittelyltä.
Itseasiassa ei tämän kirjoittaminenkaan ole helppoa, sillä olen edelleen varma, että en saa nyt painoa alas, koska teen jotain väärin. Syön liikaa. Liian vähän. Liikaa sitä. Liian vähän tätä. Liikun liian vähän. Siltä se tuntuu, vaikka merkitsen kaiken ylös. Ovathan nuo kalorimäärät aika vähäisiä joinakin päivänä, mutta toisina päivinä ne sitten tasoittuvat ja syön tasapainoisesti itsetehtyä ruokaa, joten tiedän vielä, mitä suuhuni laitan (miinus lounaspaikkojen salaatit, mutta luotan että ne ovat rehellisesti vain sitä itseään.)
Mutta olivat syyt, mitkä tahansa, tuntuu aamulla puntarilta poistumisen jälkeen superkurjalta. Olen hyvin onnellinen ja elämään tyytyväinen ihminen, peruspositiivinen pakkaus, mutta puntaribluesin kanssa hapuilen. Minun pitää nyt vain pitää puntarista taukoa, sillä on typerä aloittaa aamunsa pahalla mielellä. Toive muutokseen on vain niin kova, että odotan saavani sieltä hyviä uutisia. Joko tänään?!
Tällä viikolla vielä olin etsimässä uusia urheiluhousuja ja olin valinnut itselleni sopivat, mutta jäin vielä miettimään, että josko ostaisin myös äidilleni sellaiset, koska olivat niin halvalla. Viereeni tuli eräs nainen kysymään minulta, että koska olen niin pullukka, niin minkäkokoiset housut ostin, että hän tietää ostaa pienemmät. Olin niin järkyttynyt, etten osannut reagoida ponnekkaasti ja itsekunnioitusta uhkuen, vaan sanoin naiselle kiitos ja poistuin itku kurkussa paikalta.
Mikä mieltäylentävä kohtaaminen tuntemattoman ihmisen kanssa urheiluvaateosastolla. Pyörittelin kotona mahdollisimman hyviä ja älykkäitä vastauksia, mutta tilanne oli mennyt jo ohi. Samalla itkeskelin itsesäälissä, että miehän koko ajan yritän pudottaa painoa ja raivoissani itselleni, että annoin tyhjänpäiväisen kohtaamisen vaikuttaa niin paljon.
Lopuksi:
Huh, helpotti pohtia "ääneen" näitä päässäpyöriviä ajatuksia. Olen kiitollinen, jos sinä, joka jaksoit lukea tähän asti, jättäisit jonkun kommentin. Blogini on vielä niin uusi, eikä moni tätä ole varmaan löytänytkään, mutta jokainen tsemppaus ilahduttaa. Kerro vaikka, että mitä itse olisit naiselle vastannut tai onko sinulla ollut samanlaisia epämiellyttäviä kohtaamisia.
 |
| Mutta nyt paistaa aurinko, joten ulos. :) |
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Alkumittoja
Kieputtelin tänään mittanauhaa vartaloni ympäri ja etsin alkuluku(j)a. hih. Luin eilen todella hyvää blogia (taisin lukea puhelimellani sängyssä kaikki blogin jutut viime yönä) ja mietin suhdettani vaakaan (en saata uskoa, että juuri kirjoitin noin). Odotan kuin kuuta nousevaa, että paino lähtisi kunnolla tippumaan ja hyppään vaa'alla aamua iltaa. Naurahdin lukiessani, kun Fit & Fab -blogin kirjoittaja kertoi eräänkin kerran miettineensä alusvaatteisillaan, että paljonko pikkuhousut painavat ja jos hän riisuisi vielä nekin, niin laskisiko paino tarpeeksi alas. Niin tuttua!
Totta kai laihtuminen näkyy puntarillakin, mutta ei ole hyvä unohtaa mittanauhaa, sillä sekin voi lausua omia motivaation sanojaan, kun tiukka paikka tulee ja paino jumittaa. Omasta mielestäni olen kävelyn ja sokerittomuuden ansiosta solakoitunut vähän, mutta puntari on armoton. Siispä mittanauha käteen, niin voin esimerkiksi puolentoista kuukauden päästä tarkistaa, että onko koossa tapahtunut mitään eroa.
Melkein alkumitat:
Navan kohdalta: 102 cm (tiedän tämän olleen 117 cm keväällä, kun mittasin viljasta turvonneen mahani useamman kerran. Olen erityisesti vehnälle herkkä, mutta en tule toimeen muidenkaan viljatuotteiden kanssa, siksi niiden suhteen on nollatoleranssi ja vatsa kiittää.)
Vatsan motivoivin kohta: 88 cm
Vatsan leppoisin kohta: 117 cm (kahvat ja rölssi)
Lantio ja peppu: 117–118 cm
Reisi: 71 cm
Käsivarsi: 33 cm
Paino: 91,2 kg
Pituus. 161 cm (tässä tuskin tulee muutosta tapahtumaan) :)
Kauhukuvia otan, kunhan saan kumppanin niitä ottamaan. En halua ottaa peilin kautta kuvaa, enkä ole vielä tutustunut kameran itselaukaisuun ja jalustan toimintaan sen verran, että osaisin napata tänne kuvan.
Metsässä kävellessä tuntuu, että kaikkialla on nyt niin vihreää, mutta heti kun pilkahtaa muita värejä tekee mieli polulta poiketa ja nopeasti puhelimella kuva napata. Niin kuin löytyy punaista vihreän keskeltä, löytyy myös onnistumisia harmaiden päivien suosta.
Nolottaa kirjoittaa mittoja ylös, vaikka sen tekisi anonyyminakin. Kai sitä kuitenkin vielä hakee rooliaan tässä muutoksessa, olenhan jo tarpeeksi näkyvä kilojeni kanssa, joten turha pelätä niiden mitojen ottamista ja blogiin kirjoittamista.
Kiitos kun olet tullut lukijakseni. Blogger näytti aluksi, että minulla olisi neljä lukijaa, mutta taas sivupalkissa näkyy kaksi. Joko kaksi on kyllästynyt jo alkuunsa tai blogger vähän sekoilee.
Totta kai laihtuminen näkyy puntarillakin, mutta ei ole hyvä unohtaa mittanauhaa, sillä sekin voi lausua omia motivaation sanojaan, kun tiukka paikka tulee ja paino jumittaa. Omasta mielestäni olen kävelyn ja sokerittomuuden ansiosta solakoitunut vähän, mutta puntari on armoton. Siispä mittanauha käteen, niin voin esimerkiksi puolentoista kuukauden päästä tarkistaa, että onko koossa tapahtunut mitään eroa.
Melkein alkumitat:
Navan kohdalta: 102 cm (tiedän tämän olleen 117 cm keväällä, kun mittasin viljasta turvonneen mahani useamman kerran. Olen erityisesti vehnälle herkkä, mutta en tule toimeen muidenkaan viljatuotteiden kanssa, siksi niiden suhteen on nollatoleranssi ja vatsa kiittää.)
Vatsan motivoivin kohta: 88 cm
Vatsan leppoisin kohta: 117 cm (kahvat ja rölssi)
Lantio ja peppu: 117–118 cm
Reisi: 71 cm
Käsivarsi: 33 cm
Paino: 91,2 kg
Pituus. 161 cm (tässä tuskin tulee muutosta tapahtumaan) :)
Kauhukuvia otan, kunhan saan kumppanin niitä ottamaan. En halua ottaa peilin kautta kuvaa, enkä ole vielä tutustunut kameran itselaukaisuun ja jalustan toimintaan sen verran, että osaisin napata tänne kuvan.
Metsässä kävellessä tuntuu, että kaikkialla on nyt niin vihreää, mutta heti kun pilkahtaa muita värejä tekee mieli polulta poiketa ja nopeasti puhelimella kuva napata. Niin kuin löytyy punaista vihreän keskeltä, löytyy myös onnistumisia harmaiden päivien suosta.
Nolottaa kirjoittaa mittoja ylös, vaikka sen tekisi anonyyminakin. Kai sitä kuitenkin vielä hakee rooliaan tässä muutoksessa, olenhan jo tarpeeksi näkyvä kilojeni kanssa, joten turha pelätä niiden mitojen ottamista ja blogiin kirjoittamista.
Kiitos kun olet tullut lukijakseni. Blogger näytti aluksi, että minulla olisi neljä lukijaa, mutta taas sivupalkissa näkyy kaksi. Joko kaksi on kyllästynyt jo alkuunsa tai blogger vähän sekoilee.
Sports Tracker
Minulla on aina lenkillä mukana uusi ystäväni, liikunnallinen Sports Tracker, joka jaksaa kirjata kilometrit ja keskisykkeeni. Kaloreitakin laskee, mutta niihin en jostain syystä usko. Mikäli oikeasti kuluttaisin niin paljon kaloreita kuin mitä ohjelma näyttää, saisin syödä hyvillä mielin kaikki karkit tästä Kiinaan.
Itselle on tärkeintä seurata sykettä, sillä keskisykkeeni on tämän kuun aikana laskenut kevään lenkeistä merkittävästi. Käsivarrella kulkeva motivaattori jaksaa innostaa ja antaa välitöntä palautetta. Jotain koukuttavaa siinä on, kun pitkin matkaa voi nähdä tuloksen: kuinka paljon on taivallettu ja kuinka pitkä matka on seuraavaan kilometritavoitteeseen. Nyt pelkään kuin vietävä, että puhelimeni jostain syystä nollautuu ja menetän kaikki yhteenlasketut treenitiedot. (Nyt* 25.7. harjoituskertoja on 27, aikaa käytetty urheillessa 23:41:08, matkaa kuljettu 124km ja energiaa kulutettu 17819kcal**)
Ainoa, mitä hämmästelen Sports Trackerissa on se, että jotkut pitävät julkista profiilia. Voisin koska vain tarkistaa, että kuka naapureistani on käynyt lenkillä ja miten se on mennyt. Mielenkiintoinen pointti on se, että yksikään lähiseutuni liikunnallisista ekshibitionisteista ei ole nainen. Minua kuumottaisi, jos joku salainen ihailija*** näkisi oman puhelimensa avulla viikkorutiinini ja törmäisimme**** jatkuvasti lenkkipolulla.
Merkitsen myös liikuntasuoritukset Fitocrazy-ohjelmaan, joka on sellainen hauska "liikuntapeli", joka antaa pisteitä sen mukaan, kuinka paljon on liikkunut. Pisteitä kerätessä nousee myös tasoja ylöspäin, ja eri lajeja kokeilemalla voi saada suoritusmerkintöjä, kuin eräänlaisia partiolaisen rintamerkkejä hyvästä suorituksesta. Toisinaan olen myös merkinnyt kiloklubiin, mutta tuntuu toisaalta typerälle pitää kolmessa paikkaa tietoja ylhäällä, kuin olisin suoriutunut jostain pyhästä toimituksesta. :)
Mikä auttaa teitä pitämään liikuntamotivaatiota yllä? Onko teillä käytössä apuvälineitä liikkuessanne?
Minulla on Samsung Galaxy S II -puhelin, johon olen tosiaan ladannut ilmaisen Sport Tracker -ohjelman. Tilasin langattoman sykevyön ja käsivarteen tulevan "telineen" puhelimelle.
* Mukava myöhemmin tarkistaa, että kuinka paljon muutosta on tapahtunut tästä päivämäärästä vaikka kuukauden päähän.
** Sanoinhan, että kaloreiden kulutus on jotain järjetöntä, enkä voi uskoa tuon pitävän paikkansa. Ei ainakaan näy vielä painossa.
*** Jostain syystä ajatus salaisesta ihailijasta kuitenkin lähinnä naurattaa.
**** Tanner tömisisi.
Itselle on tärkeintä seurata sykettä, sillä keskisykkeeni on tämän kuun aikana laskenut kevään lenkeistä merkittävästi. Käsivarrella kulkeva motivaattori jaksaa innostaa ja antaa välitöntä palautetta. Jotain koukuttavaa siinä on, kun pitkin matkaa voi nähdä tuloksen: kuinka paljon on taivallettu ja kuinka pitkä matka on seuraavaan kilometritavoitteeseen. Nyt pelkään kuin vietävä, että puhelimeni jostain syystä nollautuu ja menetän kaikki yhteenlasketut treenitiedot. (Nyt* 25.7. harjoituskertoja on 27, aikaa käytetty urheillessa 23:41:08, matkaa kuljettu 124km ja energiaa kulutettu 17819kcal**)
Ainoa, mitä hämmästelen Sports Trackerissa on se, että jotkut pitävät julkista profiilia. Voisin koska vain tarkistaa, että kuka naapureistani on käynyt lenkillä ja miten se on mennyt. Mielenkiintoinen pointti on se, että yksikään lähiseutuni liikunnallisista ekshibitionisteista ei ole nainen. Minua kuumottaisi, jos joku salainen ihailija*** näkisi oman puhelimensa avulla viikkorutiinini ja törmäisimme**** jatkuvasti lenkkipolulla.
Merkitsen myös liikuntasuoritukset Fitocrazy-ohjelmaan, joka on sellainen hauska "liikuntapeli", joka antaa pisteitä sen mukaan, kuinka paljon on liikkunut. Pisteitä kerätessä nousee myös tasoja ylöspäin, ja eri lajeja kokeilemalla voi saada suoritusmerkintöjä, kuin eräänlaisia partiolaisen rintamerkkejä hyvästä suorituksesta. Toisinaan olen myös merkinnyt kiloklubiin, mutta tuntuu toisaalta typerälle pitää kolmessa paikkaa tietoja ylhäällä, kuin olisin suoriutunut jostain pyhästä toimituksesta. :)
Mikä auttaa teitä pitämään liikuntamotivaatiota yllä? Onko teillä käytössä apuvälineitä liikkuessanne?
Minulla on Samsung Galaxy S II -puhelin, johon olen tosiaan ladannut ilmaisen Sport Tracker -ohjelman. Tilasin langattoman sykevyön ja käsivarteen tulevan "telineen" puhelimelle.
* Mukava myöhemmin tarkistaa, että kuinka paljon muutosta on tapahtunut tästä päivämäärästä vaikka kuukauden päähän.
** Sanoinhan, että kaloreiden kulutus on jotain järjetöntä, enkä voi uskoa tuon pitävän paikkansa. Ei ainakaan näy vielä painossa.
*** Jostain syystä ajatus salaisesta ihailijasta kuitenkin lähinnä naurattaa.
**** Tanner tömisisi.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Soup speaks volumes
Tänään piti keksiä nopea lounas kotona, sillä nyt on pakko lähteä kirjastoon tekemään töitä, että ehdin tänään saada jotain aikaiseksikin. Olen kuunnellut musiikkia, etsinyt sopivia kenkiä netistä (niin niin, niin kuin niistä nyt muka oikean kuvan saisi sovittamatta), järjestellyt vaatekaappia ja potenut kipeää jalkaa. Mutta tänään on saatava yksi projekti valmiiksi, joten suit-sait-sukkelaan keitin ison kukkakaalin, soseutun sen sitten pehmeänä soseeksi tehosekoittimessa ja sotkin mukaan kolmen juuston ruokakerman. Nopeaa ja hyvää, mutta harmikseni tuossa ruokakermassa on suhteessa aika paljon hiilareita.
Kattilallisessa hiilareita: 22,2g.
Kaloreita: 417.
Rasvaa: 26,8g.
En kuitenkaan syönyt koko kattilallista lounaaksi, joten tätä herkkua jäi vielä illemmallekin. Illalla aion tosin kokata munakoisoista, tomaatista ja buffalo-mozzarellasta paistoksen. Siitä saadaan pariksi päiväksi hyvä ruoka.
Kävelyblogini on pakkolevon takia nyt kovin ruokapainoitteinen. Bear with me!
Kattilallisessa hiilareita: 22,2g.
Kaloreita: 417.
Rasvaa: 26,8g.
En kuitenkaan syönyt koko kattilallista lounaaksi, joten tätä herkkua jäi vielä illemmallekin. Illalla aion tosin kokata munakoisoista, tomaatista ja buffalo-mozzarellasta paistoksen. Siitä saadaan pariksi päiväksi hyvä ruoka.
Kävelyblogini on pakkolevon takia nyt kovin ruokapainoitteinen. Bear with me!
Smoothie Criminal
Aamu käynnistyy erilaisilla aamupalajuomilla: yleensä teellä, vedellä ja jogurttipohjaisella smoothiella. Viherpirtelöitäkin menee, mutta viime aikoina vähemmän kuin viheraamujen kulta-aikoina.
Vahva smoothie ja runsas juominen pitävät hyvin nälkää loitolla, ja syön sitten yleensä 11–13 välisenä aikana ison salaatin. Juon paljon teetä, vissyä ja vettä pitkin päivää. Viiden, kuuden maissa syömme sitten päivällisen. Urheillessa juon erilaisia proteiinipirtelöitä treenin molemmin puolin. Välipaloiksi syön pähkinöitä, lähinnä casheweita (vaikka niissä on esimerksi maapähkinöihi ja manteleihin verrattuna paljon enemmän hiilareita, mutta pidän niistä kaikista eniten). Illalla syödään lisää salaattia, sillä voisin oikeastaan elää pelkällä salaatilla (kunhan niitä varioisi tarpeeksi).
Tänä aamuna maistui mansikkainen smoothie, koska meillä on nyt pakastin täynnä kotimaisia herkkuja (ei tosin tätä vauhtia kovin kauan). Survoin aluksi mansikat soseeksi, lisäsin kaksi luomukananmunaa, luomukermaa, turkkilaista jogurttia ja maustamatonta proteiinijauhoa. Hyvälle maistui, sillä pidän selvästi vähän happamamman makuisista aamujuomista, ja siksi kauhon jogurttia kunnolla.
Tämä on oikea laiskan ja kiireisen aamupala, niin nopeasti saa vatsan täyteen. Rikollisen hyvää!
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Part of Me is Greeeen
Testasin tänään yhtä reseptiä Miia Saastamoisen teoksesta Luonnollista! Syömisen syvin olemus (Atena, 2012) ja en ihan täysin ihastunut siihen. Kevyt mukava lounas, mutta paistoin mukaan halloum-juustoa, että saimme ateriaan vähän enemmän makua. Ainakin sain tehtyä edes joskus ruokaa fenkolista, sillä sitä sotkettiin tahnaksi liotettujen manteleiden, herneiden, ruususuolan, oliiviöljyn ja vähäisen veden kanssa.
Tämä olisi ihanteellinen pienempänä annoksena, sillä yllättäen ruuan mitäänsanomaton tylsä maku kääntyy hetken päästä pahaksi. Aluksi söimme molemmat innoissamme uuden äärellä, mutta toisen annoksen kohdalla teki jo tiukkaa. Juusto pelasti, että saimme miltei kaiken syötyä.
En ymmärrä, miten niin mieto maku voi yhtäkkiä tuntua niin epämiellyttävälle.
Sen täytyy johtua fenkolista, sillä sitä en ole aiemmin tottunut syömään.
Jälkiruuaksi oli onneksi mansikoita, mascarpone-juustoa ja vähän luomukermaa. Nam.
Teoksen muihin ohjeisiin olen ollut tyytyväinen ja tuon niitä sitä mukaa blogiini, kun taas kokkailen.
Kurkulle, herneille, salaatille ja manteleille annan hyväksyntäni, mutta ihan tällaisenaan kurkkulasagne tuskin pöytäämme enää eksyy.
I've got the moves like Jagger
Aamu alkoi tänään varhain, kesällä sitä herää niin helposti ajoissa täysin virkeänä. Huomenna aion kyllä mennä jo seitsemäksi töihin, että pääsen myös varhain pois. Minun pitäisi ostaa itselleni uudet lenkkarit, sillä en enää pysty käyttämään nykyisiäni. Toiset ovat niin kuluneet kantaosasta (olen valitettavasti kantapäätömäyttelijä) ja toiset ovat niin epämukavia jalassa, että tänään ja eilen jouduin lenkin loppupuolella kulkemaan paljain jaloin kotiin. Nyt joudun pitämään vähän taukoa, sillä olen rasittanut oikeaa jalkaani liikaa, enkä pysty kunnolla lenkkarit jalassa varaamaan sen päälle.
Mietin kyllä, että ostaisinko paljasjalkakengät, sillä jalkani ovat tykänneet nyt paljain jaloin kävelystä. (Totta kai, kun lenkkarit jalassa olen kokenut niin vietävää kipua.) Täytyy miettiä tarkkaan, sillä en toisaalta halua että jalat kipeytyvät niin, etten pysty kävelemään pitempiä matkoja päivittäin. Toisaalta olen aloittanut niin innokkaasti, että on luonnollistakin, että paikat kipeytyvät. Lihakset eivät onneksi ole olleet kipeitä, vain oikea jalka (ja siitäkin lähinnä kantapää ja nilkka).
Pystyin siis kävelemään tänään vain yhden kierroksen läheisellä pururadalla, joten kilometrejä kertyi tänään vain kolme. Viikon aikana olen kävellyt vain 33 kilometriä, mutta olen silti tyytyväinen, että olen ehtinyt ulkoilemaan lähes joka päivä. Paino on pudonnut heinäkuun aikana 3.2kg, vauhti ei siis päätä huimaa, mutta olen kyllä muuten solakoitunut jaloista, takapuolesta ja vatsasta. Selvästi kävely on tehnyt hyvää ja jaksan uskoa, että vauhti tästä kovenee.
Kuva on napattu tänään lenkkipolulta. Niin kaunis päivä, harmikseni minun kohdaltani lähinnä pirttipäivä. Toisaalta testasin ensimmäistä kertaa kurkkulasagnea (mielenkiintoinen maku, johon nopeasti kyllästyi), pesin pyykit, luin kirjaa, bloggasin ja illalla on sauna.
Yritän ideaoida blogiini kivan bannerin, nyt tämä on niin valkoinen ja tylsähkö. Ehkä käytän osaksi tämänpäiväistä kuvaa.
Mietin kyllä, että ostaisinko paljasjalkakengät, sillä jalkani ovat tykänneet nyt paljain jaloin kävelystä. (Totta kai, kun lenkkarit jalassa olen kokenut niin vietävää kipua.) Täytyy miettiä tarkkaan, sillä en toisaalta halua että jalat kipeytyvät niin, etten pysty kävelemään pitempiä matkoja päivittäin. Toisaalta olen aloittanut niin innokkaasti, että on luonnollistakin, että paikat kipeytyvät. Lihakset eivät onneksi ole olleet kipeitä, vain oikea jalka (ja siitäkin lähinnä kantapää ja nilkka).
Pystyin siis kävelemään tänään vain yhden kierroksen läheisellä pururadalla, joten kilometrejä kertyi tänään vain kolme. Viikon aikana olen kävellyt vain 33 kilometriä, mutta olen silti tyytyväinen, että olen ehtinyt ulkoilemaan lähes joka päivä. Paino on pudonnut heinäkuun aikana 3.2kg, vauhti ei siis päätä huimaa, mutta olen kyllä muuten solakoitunut jaloista, takapuolesta ja vatsasta. Selvästi kävely on tehnyt hyvää ja jaksan uskoa, että vauhti tästä kovenee.
Kuva on napattu tänään lenkkipolulta. Niin kaunis päivä, harmikseni minun kohdaltani lähinnä pirttipäivä. Toisaalta testasin ensimmäistä kertaa kurkkulasagnea (mielenkiintoinen maku, johon nopeasti kyllästyi), pesin pyykit, luin kirjaa, bloggasin ja illalla on sauna.
Yritän ideaoida blogiini kivan bannerin, nyt tämä on niin valkoinen ja tylsähkö. Ehkä käytän osaksi tämänpäiväistä kuvaa.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Tämä on minun juttuni, olen keksinyt sen itse.
Olen kävellyt kahdessakymmenessä päivässä yli sata kilometriä. Tunnen leijuvani melkein pilvissä, niin hyvälle tuntuu astella ulkona luonnossa, nauttia kesästä, kuunnella äänikirjoja tai musiikkia ja ideoida vapaasti mielessään. Jossain välissä heräsi ajatus aloittaa blogi kävelemisestä, tästä uudesta harrastuksestani. Blogi, jonne ikuistaisin itselleni maisemia, joita näen. Blogi, jonne kirjaisin niitä ajatuksia, jotka ulkona nousevat mielenpäälle. Blogi, joka toimisi motivaattorina niinä hetkinä, kun kuntoremontti tuntuu typerälle. Paikka, josta noutaa kesäaurinkoa, kun ilmat kylmenevät ja metsätiet peittyvät lumella.
Kävelykunto kasvaa nopeasti, usein harhaudun ajattelemaan, että lenkkeily tarkoittaa vain juoksemista ja käveleminen ei ole riittävää/tarpeeksi/järkevää. Nyt en pyri kohti juoksukuntoa, se ei ole se loppumaali, jonka takia kävelen. Haluan liikkua säännöllisesti ja pudottaa painoa. Blogini tarkoitus on kirjata ajatuksia ylös kilometrien vaihtuessa. Ruokavalioni on vähähiilihydraattinen, joten tulen toisinaan myös esittelemään hyviä reseptejä.
Taustatietoja: olen kolmikymppinen tekstityöläinen, tarkemmin en halua ammatistani puhua, koska en halua tulla tunnistetuksi. Useampi projekti aina kesken, yksi niistä on graduni, jonka aloitin alkuvuodesta. Olen sairastanut vakavan syömishäiriön, ollut osastohoidossa ja parantunut siitä. Nyt olen noin 25 kiloa ylipainoinen. Pudotettavaa siis riittää, kiitos jos jaksat pysyä kyydissä ja tsempata minua tavoitteissani. Minulla on hormonaalinen sairaus, joka vaikeuttaa painonpudotusta ja on osaltaan ollut myös massaa kerryttämässä. Sain tietää tästä hyvin vähän aikaa sitten ja olin kuukausi sitten leikkauksessa. Nyt toivon, että toipuminen on nopeaa ja kuntoprojekti saa hyvän startin.
Kävelykunto kasvaa nopeasti, usein harhaudun ajattelemaan, että lenkkeily tarkoittaa vain juoksemista ja käveleminen ei ole riittävää/tarpeeksi/järkevää. Nyt en pyri kohti juoksukuntoa, se ei ole se loppumaali, jonka takia kävelen. Haluan liikkua säännöllisesti ja pudottaa painoa. Blogini tarkoitus on kirjata ajatuksia ylös kilometrien vaihtuessa. Ruokavalioni on vähähiilihydraattinen, joten tulen toisinaan myös esittelemään hyviä reseptejä.
Taustatietoja: olen kolmikymppinen tekstityöläinen, tarkemmin en halua ammatistani puhua, koska en halua tulla tunnistetuksi. Useampi projekti aina kesken, yksi niistä on graduni, jonka aloitin alkuvuodesta. Olen sairastanut vakavan syömishäiriön, ollut osastohoidossa ja parantunut siitä. Nyt olen noin 25 kiloa ylipainoinen. Pudotettavaa siis riittää, kiitos jos jaksat pysyä kyydissä ja tsempata minua tavoitteissani. Minulla on hormonaalinen sairaus, joka vaikeuttaa painonpudotusta ja on osaltaan ollut myös massaa kerryttämässä. Sain tietää tästä hyvin vähän aikaa sitten ja olin kuukausi sitten leikkauksessa. Nyt toivon, että toipuminen on nopeaa ja kuntoprojekti saa hyvän startin.
Tämä blogi on yksi askel lisää kävelymatkallani.
Otsikon nappasin lenkkilevyltäni.
Otsikon nappasin lenkkilevyltäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)