lauantai 5. tammikuuta 2013

Neljä vihreää vuoden alkuun

Vihreä Vihreä Vihreä Vihreä


Joululoma on ohi, ja merkitsen taas ruokamääriä Kiloklubiin. Haluan hahmottaa sen avulla, että paljonko olen oikeasti syönyt, sillä minulla on oikeastaan koko ajan nälän tunne. Ja toisaalta sen vuoksi, että näen syödä kuitenkin tarpeeksi.

Olin joulun aikaan aika sairas, kun söin sellaisia ruoka-aineita, joita vatsani ei kestä. Oli vain tunne, etten jaksa nyt välittää, mutta lopulta kipu ja tulehtunut keho kuritti sen verran, että nyt syön vain marjoja, kalaa, pähkinöitä ja fetasalaattia, kunnes vatsa kestää taas muutakin. Mutta viljoja ja sokeria en syö nyt missään nimessä, sillä en kestä sitä kipua nyt enää. Ei todellakaan ollut sen arvoista, vaikka joulun alla tuntuikin siltä, että "sairastaminen on tylsää ja teen mitä haluan".

Kävin ennen joulua verikokeissa, mm. sokerirasitus, laajat kilpirauhastestit ja joitain hormonikokeita. Seuraava aika on vasta helmikuun alussa. Sain kuitenkin jo kotiini erään testin tulokset, josta selvisi että suolistoni bakteerikanta on parantunut kolmen vuoden takaisesta huomattavasti. Enää ei näkynyt myöskään mitään viitteitä ameebasta, hiivasta ja homeesta (ei kyllä pitäisikään, sillä olen edellisen testauksen jälkeen vaihtanut kotia ja jätin homeasunnon ja kaikki siellä pitämäni tavarat taakseni). Jotain helpotusta, että osittain voin paremmin.

Kauhea, että kirjoitan aina tänne näistä terveysasioista, mutta jos joku lukee juttuni alusta loppuun, niin ehkä huomaa, että minulla on ollut aika monta erilaista* (ja kuitenkin samanlaista) tulehdus- ja autoimmuunisairausta ja olen vuorotellen hyvin energinen ja jaksavainen ja sitten välillä kompuroin, jos terveys ei meinaa pysyä energisen oloni perässä. :)

Nyt joulukuussa lääkäri sanoi, että minun pitää ajatella, että ylipaino on yksi oire ja kehon tulehdustila, kunnes selviää, että mikä sairastuttaa minut aina uudelleen ja uudelleen. Minusta se on tällä hetkellä lähinnä tukehdustila, sillä paino on kivunnut taas. Mutta ei auta murehtia, kun nyt on taas selvästi parempi ajanjakso alkamassa. Näin uskon.

Suunnittelen oman soutulaitteen ostamista ja paremman kevään kohtaamista. Ensi kesänä menen naimisiin, joten toivon oikeasti saavani vähän painoa alas. Keväällä julkaisen myös kirjan, josta en tietenkään sen enempää täällä puhu, koska haluan säilyttää anonymiteetin. Muitakin mukavia työprojekteja on luvassa. Ihana, kun vuosi vaihtui.

Kaikkea hyvää teille, jotka blogiini eksytte. Lupaan tehdä ryhtiliikkeen ja kirjoittaa tänne nyt taas useammin, en vain ole sairaana oikein jaksanut, vaikka toisaalta niitäkin fiiliksiä olisi hyvä kirjata "muistoksi".



* pcos, endometrioosi, Tietzenin syndrooma, allergiat, ärtynyt suoli, suolistohiiva, migreeni, ja nyt kilpirauhasen vajaatoiminann epäilys.